tiistai 5. tammikuuta 2010

putkiradio

tässäpä putkiradioni, jota mainostin jo aiemmin (avonaisena lojunut veska leparditakin välittömässä läheisyydessä).



alunperin hän oli pakkaus miesten dödölle ja tuoksulle, mutta minä pelastin hänet käsilaukuksi. olin kerran Rotterdamissa saippuaostoksilla kosmetiikkakaupassa kun hän kutsui minua kyseisen kaupan hyllyltä.



sitten joulunajan keksintöni. sain lahjaksi rasiallisen belgialaista suklaata (nam), ja rasian ympärillä oli nauha ja kaunis rusetti. suklaata mutustaessa tuli mieleen, että rusettia voi käyttää kuvan osoittamalla tavalla. leikkasin ylimääräisen nauhan pois ja tuikkasin keskelle rintaneulan. neula on peräisin paidasta, jonka ostin ystävältäni Perliitiltä (teraskirja.blogspot.com), eli kokonaisuus on vähän niinkuin 2nd hand. kuvassa esiintyvä laukku on etelän tuliaisia siskoltani. kyllä tuli mieleen, että joku kaheli laittaa suklaarasian rusetin puseroonsa kiinni, mutta minusta se näyttää kivalta ja mistäs sitä kukaan tietää, mistä rusetti on peräisin. paitsi te, jotka luette tämän.

2 kommenttia:

  1. Minäkin tuunasin kerran TaitoShopin paketin rusetista itelleni hiusrusetin. Tuo koru muuttui ihan erinäköiseksi kun lisäsit siihen rusetin. Ja näyttää tosi hyvältä yhdistettynä tuohoon laukkuun.

    VastaaPoista
  2. kiitos! mullakin on itseasiassa yks vihreä TaitoShopin rusetti odottelemassa käyttöä. :D

    VastaaPoista