maanantai 11. tammikuuta 2010

on siis kevät ja mitä minä laitan päälle?

mun mielestä kevät alkaa siitä, kun päästään tammikuun puolelle. oon tuumaillu jo, mitä hiukan lämpimämmällä kelillä vois sitten laittaa päällensä. tosin tämä tämänpäivänen -4 tuntuu jo lämpöseltä!



kuvassa uusi, Seppälästä löydetty hame ja KappAhlin huivi. mun mielestä kynähameet on naisellisia ja viittaavat menneisiin aikoihin. tähän lisätään vielä korkeat korot niin paketti on valmis! kuvan pusero myös peräisin Seppälästä ja kengät Tamariksen. ideana oli, että yksinkertaset vaatteet tasapainottaa ryöppyhuivia.

vaatekauppojen lastenosastoilta voi joskus löytyä kivoja asusteita, ja Lindexillä onnisti:



niin mun näköinen huivi kuin voi olla! homman täydentää kangasruusu (Seppälä). pompulapallot näkyy iskevän muhun tänä keväänä.

kun eräänä kauniina, lämpimänä kevätaamuna mietin, mitä laittaisin päälle, voin kaivaa tämän kuvan esiin:



uudet vaatteet, vanhat asusteet: aiemmin esiintynyt hame, pusero Citymarket(!!), arskat 2nd hand, pussukka Seppälä ja herkkukorkkarit Ellos. olin todella hämmentynyt kun kohtasin kyseisen puseron. pyjamapaidan näköinen vaate muuttuu, kun se yhdistetään kynähameeseen. pussukkaan pitäisi ommella lyhyt sanka, jotta kanniskelu onnistuisi paremmin. näköjään Seppälästä löytyy aika paljon juttuja mun garderobiin!?

2 kommenttia:

  1. Tuo huivi on kylla ihan loisto-ostos. Ja tyo Betty-paita todella muuttuu tuossa asukokonaisuudessa aika namin nakoiseksi :)

    VastaaPoista
  2. kiitos! :) tulis vaan kevät äkkiä ja korkkarikelit kun toppakamppeissa on huono keikistellä.

    VastaaPoista