sunnuntai 23. toukokuuta 2010

memmishoppinkia

edellisellä shoppailureissulla oltiin ettimässä kaverille mekkoa. se löyty mutta minä sovittelin siinä sillä aikaa toista mekkoa... enkä sitten voinu jättää ostamatta sitä.




memmi löytyi Undergroundista. vastaavasta kankaasta oli myös kelloversio, mutta tykkäsin kaposesta enemmän. käytiin myös H&Mllä ja siellä ihastuin tähän röyhelöhässäkkään. suunnittelin että se sopis mustan kynähameen seuraks.



nam.

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

kesän avajaiset

männä viikonloppuna osallistuttiin kaveritallin kesän avajaisiin. kulkupelinä oli -55 Chevy.



kovin oli taas Seppälä-painotteinen asu, nimittäin toppi, farkut ja vyö on peräisin kyseisestä ketjusta. kengät Haloselta ja laukku Rotterdamista. arskat laivalta Tallinnan reissulta. kengät on todellisuudessa korolliset avokkaat vaikka kuvassa näyttääkin lähinnä ballerinoilta. valkoinen härveli mun hiuksissa koostuu kahdesta oikeasta liljasta. mukavaa välillä laittaa oikeitakin kukkia ja oikein käsiteltyinä ne kestää sopivasti yhden päivän/illan. onneks oli tilattu hyvä keli sille illalle!

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

huussikoukut

tää ois paskarrellu vähän tässä viime aikoina. täyty löytää naulakot vessaan ku entinen kirjaimellisesti hajoaa käsiin. tuumailin semmosia missä on joku laatta/kuva ja sitte koukku mitä nyt on tällähetkellä jokapaikassa myynnissä. löysin, mutta ei ne niin kauheen kivoja ollu ni minäpä laitoin kustomointivaihteen päälle. ihanasti löysin Jkylästä Sisustus Selmasta tuon tyttökuvallisen lasinalusen ja se saa mut hyvälle tuulelle joka kerta. ;) kahteen muuhun käytin vanhoja lasinalusia, päällystin paperilla ja liisteröin Undergroundista hankitut kangasmerkkikirsikat päälle. voi miten kätevää! ja hyvät tuli. sitte vaa vasara käteen ja murjomaan sormia. x)